Tanka on japanilaisen runouden vanhin muoto, jonka dokumentoidut juuret ulottuvat aina 600-luvulle saakka. Sen nimi kääntyy ”lyhyeksi lauluksi” ja se oli aikoinaan suosittu keisarin hovissa, jossa järjestettiin jopa tankakilpailuja. Kaikista suosituin tankan käyttötarkoitus on kuitenkin sen 1 300-vuotisen dokumentoidun historian aikana ollut toimia salaisina viesteinä rakastavaisten välillä.
Kiihkeän lemmenyön jälkeen henkilö kirjoitti rakastajalleen tankan, jossa kiitti nautinnollisesta vieraanvaraisuudesta, palavista tunteistaan tai kaipuustaan tätä kohtaan. Viesti kirjoitettiin esimerkiksi viuhkaan tai paperinpalalle, joka sidottiin oksaan tai kukan varteen. Tämän viestinviejä kuljetti rakastajalle erityisessä paperiastiassa. Perille saavuttuaan hänelle tarjottiin juotavaa ja mahdollisuus flirttailla talon henkilökunnan kanssa sillä aikaa, kun rakastaja kirjoitti vastauksen runoon. Viestinviejä kuljetti rakastajan tankan isännälleen/emännälleen ja auttoi näin pitämään yllä kahden rakastavaisen salaista suhdetta.
Sittemmin tanka on monipuolistunut. Niitä on voitu kirjoittaa niin ristiäisiin kuin harjannostajaisiin. Yksi sävy tankassa on kuitenkin säilynyt vuosien ajan: rakkaus, oli se sitten kohdistettu rakastettuun, luontoon tai itse elämään.
Tankassa on 31 tavua, jotka perinteisesti on kirjoitettu yhdelle riville. Nykyään tanka tunnetaan muodosta, jossa on viisi riviä: ensimmäisellä rivillä on viisi tavua, toisella seitsemän, kolmannella viisi ja kahdella viimeisellä rivillä seitsemän tavua.
Tanka erotellaan joskus kahteen osaan, joista kolme ylintä riviä ovat kami no ku, kaksi alinta shimo no ku. Kami no ku on haikun juuri. Länsimaiset kirjailijat ovat kirjoittaneet huomattavasti enemmän haikuja, mutta tanka on ja säilyy silti japanilaisen kirjallisuuden keskiössä.
Japanilaisen runouden varhaisin runoantologia on Man’yōshūn kirja Kymmenen tuhannen lehden kokoelma noin vuodelta 759. Siinä on yli 4 200 tankarunoa. Suurin osa tankarunoilijoista oli naisia, tunnetuimmat heistä Lady Murasaki Shikibu, Yosano Akiko ja Lady Akazone Emon.